Kun isommat koirat lähti isän kanssa viikoks metsälle, jäi Hilda mun seuraks kotiin. Varmasti molempia osapuolia miellyttävä järjestely, isommat saa hetken rauhaa kakaralta ja kakara ekstrapaljon huomiota. Todennäkösesti muutaman viikon päästä Ninnin sijasta lähtee Hilda puolestaan reissuun.

Hilda on viettänyt kohtalaisen aktiivista viikkoa. Mätsäreitä oli kaksin kappalein ja koska en muistanut ottaa huomioon sitä seikkaa, että Odessa ei tänään enää ole kotona, pääsi Hilda mukaan molempiin. Sijoituksia ei tullut, keskiviikkona pääsi sinisissä "semifinaaliin" ja arvostelupaperissa kaikki oli arvioitu erinomaiseksi, tänään sai punaisen nauhan. Molemmissa jäi jokseenkin harjottelut vähiin, juoksemista ei juurikaan ollut (tänään vielä vähemmän, kun kehässä 20 erikokoista koiraa jotka juoksivat sisäkkäisissä ympyröissä, vauhtina meillä oli hidas kävely..), seisomistakaan ei mitenkään liikaa.

Hildan esiintymisessä ei oo moitteen sijaa, jos homma ei aina näytä erityisen hyvältä, voi yksinomaan kiitellä mua siellä hihnan toisessa päässä, en ehkä oo handlerivalintana paras mahdollinen. Joka tapauksessa Hildan käytös miellyttää mua enemmän kun paljon, se menee siinä missä mein hieno leidi Odessakin vaikka ikää on vasta 6 kk. Saa nähdä päästäänkö treeniä lopulta paljon hyödyntämään, koiruus uhkaa kasvaa reippaasti suositellun korkeuden yli.. Kotimittauksella sain säkäkorkeutta vajaa 57 cm mikä jo periaatteessa on rotumääritelmän vastaista mutta ei vielä silmään näy turhan hyvin. No, jos ei kehissä kannata liikaa rampata niin kyllä me aina löydetään uus laji tilalle. :)

Hilda osoittaa hyvää luonnetta muuallakin kuin kehissä. Tänään jouduttiin kävelemään mätsäripaikalle ja takaisin, matkaa oli kiitettävästi. Hilda on aikaisemmin lähinnä juoksennellut vapaana läheisessä metsässä. Reitti kulkee kohtalaisen vilkkaan autotien viertä ja Odessa yleensä tässä kohdin hiukan ahdistuu. Hildaakin hieman epäilytti, kun autoja oli niin paljon ja kulkivat niin läheltä, mutta häntä heiluen, reippaasti ja hihnassa vetämättä kulki koko matkan! Jos vaan pysyisi samanlaisena jatkossakin, siitä tulee epäilemättä suosituin lenkkikaveri. :) Mätsäripaikalla Hilda lekotteli välistä selällään ketarat kohti taivasta ja todella otti rennosti. Keskiviikkona päästiin ilmoittautumisjonoon asti kun Hilda jo teki olonsa mukavaksi. Mitäpä sitä turhia jännittämään. Viimeinen näyttelykoulutus oli viime viikolla hallissa, sekään ei Hildaa vaivannut joten ehkä mun täytyy se JKL KV:seen sitten ilmoittaa. Ihan mainio kaveri.

Eihän me tietenkään olla ainoastaan misseilyä harjoteltu. Noutoja tehtiin jokunen viikko vaan sisällä. Ja kyllä, damiakin tuodaan taas. Tähän liittyy taas omat onnelliset sattumansa. Päätin kokeilla lyhyen tauon jälkeen Hildalle noutoa eteisen lattialla. Ihmeekseni se lähti salamana damin perään ja palautti mallikkaasti. Kerkesin siinä sitten damia heitellä ja mietin että mitä nyt tapahtuu. Huomasin kuinka koiruus joka noudon jälkeen tähyilee kattoa. Joku oli jättänyt kaapin päälle hieman koirannappuloita ja Hilda odotti palkkausta noudoista. Pelasin varman päälle, teetätin vielä yhden noudon jonka jälkeen rauhallisesti haettiin Hildalle pieni palkka. Eli käytännössä sama idea kun ruokakuppipalkkauksissa, ainut vaan että tää ei ollut suunniteltua ja sai tehdä useamman onnistuneen noudon ennen palkkaa. Pari kertaa treenattiin tällä idealla, että treenin jälkeen sai pienen palkkion.

Lopulta sujui hienosti ilmankin ja koska keskiviikkona oli edessä mätsäri, ajattelin että koirasta saisi ylimääräisen energian pienellä treenillä. Joten lähdettiin metsään kera damin. Pari markkeerausta, hienosti sujui, mitä nyt välistä hiukan pelasi suullaan. Täytyy miettiä mitenkä tuota tulisi työstää. Damin saa myös aika äkisti napata suusta, koska useimmiten sylkäsee muuten jalkoihin. Odessa teki nuorena samaa, tosin sylkäs about kymmenen metrin päähän musta. En muista miten se oppi mutta koska ongelma on ennenkin ratkennut, en aio ottaa siitä Hildankaan kanssa turhia paineita. Tämän jälkeen Hildan ihka ensimmäiset muistit. Matkaa ei ollut pitkälti. Hilda katsoi hölmistyneenä, että mitä se nyt touhuaa kun jättää tuon damin tonne. Mutta että olikin kiva tehtävä, vauhtia oli vieläkin enempi ja koira oli sen näkönen että lisää kiitos. Tehtiin sitten vielä yks ja edelleen tosi mallikasta.

Seuraavana päivänä mukaan lähti kolme damia, kai sen hakuruudun voi samantien alotella jo nyt. Alotettiin muistilla jonka jälkeen koira oli hommassa mukana ja jätti ylimääräset nuuskuttelut. Seuraavaks tehtiin hyvin pieni  hakuruutu ja Hilda harjotteli paikallaoloa ja suoritui ihme kyllä täyden kympin arvoisesti, kiusaus oli varmasti suuri lähteä suoraan damien perään (siitä on pakko tulla pomminvarma paikallapysyjä, kun mä en koskaan viitsi sitoa koiraa puuhun kun treenaan ja koska treenaan lähes aina yksin, ei mulla ole ketään koiranaulakkona.) Päästiin itse asiaan, ensimmäinen tuli hienosti. Kahteen seuraavaan tarvitsi hieman apua, luonnollisesti kun ei ennen ole vastaavaa tehty. Hienosti palautettu ja olin treeniin tyytyväinen. Tästä jatketaan.

Jäljen alkeita olis ehkä hyvä myös hieman katsella. Hildan nenänkäytöstä tiedän sen verran, että verijälkeä se jäljestää tosi hienosti, maavainuisesti, rauhallisesti ja tarkasti. Jäiseen kaniin Hilda on päässyt tutustumaan (kiitos vielä Elina!) ja alun ihmettelyn jälkeen se olikin tosi mahtava aarre josta ei kyllä sitten millään haluttais luopua. Näytille voi tuoda mutta irti päästäminen tuottaa hieman tuskaa. Odessa pääsi myös ensimmäistä kertaa elämässään tekemisiin kaninraadon kanssa, suhtautuminen samaa kuin variksiinkin, ei nyt hirveän hauskaa ole, mutta ottaa kuitenkin.