Hupsista mikä päivitysväli.. Koska mulla ei näemmä nykyisin ole öisin muuta tekemistä, kirjotetaan sitten kerrankin blogiin.

Kevään aikana tapahtuikin suuria, laumaan liittyi pikku Hilda! Kun mä nyt ihan pikkiriikkisen toivoin tulokkaalla olevan enemmän virtaa ja rohkeutta kun Odessalla niin sitä myös sain monin verroin. Virtaa etenkin. Ekstrana omapäisyyttä.

Hilda ei turhia ressaile ja se mitä on treenattu on melkosta sirkusta ja hyvä niin. Kun koiralla on hauskaa, mullakin on hauskaa kun ei tarvi miettiä että mitä sitä nyt tekee väärin ja miten saada lisää intoa. (Mä yritän panostaa tähän hauskuuteen kun siinä on Odessan kanssa ilmeisesti mennyt jotain pieleen. Viilataan pilkkua vasta sitten kun on varmasti ymmärretty että tarkotus on olla kivaa.) Hilda ei kylläkään varsinaisesti itse treenailusta saa kiksejä vaan ruuasta. Leikkiminen on myös kivaa. Sivulletulo on ihan omaa luokkaansa kun Hilda pomppii sen kierroksen ympäri ja lysäyttää istumaan. Kontakti tulee kauniisti. Vaatii hiomista mutta homma on iloista. Ihan niinkun Ninnin kanssa treenailu; se ei mitään mistään tajua mutta se on niin kertakaikkisen mahtava ilopilleri että sen kanssa treenailu on hauskaa pelleilyä. Jos Hilda olis tätä Ninnin ja Odessan välimaastoo: pidetään kivaa mutta myös opitaan ja edistytään? Odessalla on treeneissä puolestaan vaihtelevasti kivaa. Vauhtia tarttis lisää ja seuraaminen on kökköä, useimmiten. Joskus kylläkin hämmentävästi hyvinkin hienoa. Mun vika kun en hallitse tätä ohjaamista ja opettamista!! Seuraaminen Hildalla pennulta hyvin hienoa, se ei murehdi että mä mahdollisesti törmään erinäisiin esteisiin vaan pitää hienosti kontaktia. Paikallaolot myös kehumisen arvoisia, liitin jopa sen erillisen käskyn nyt ja ymmärsi hyvin nopeesti -> jätettiin käsimerkkikin jo pois.

Sitten on ne noutojutut. Odessa saattaa ymmärtää hakuruudun idean? Täytyy kokeilla vielä pari kertaa ennen kun uskaltaa sanoa varmaks. Sit vielä tehokkuutta ja iloa lisää, ei kylläkään hajua että miten. Hakuruutu jos saataisiin toimimaan, ois vielä se jälki. Se JÄNÖ!! Voivoi.. Oispa kiva kun menis asiat niin hienosti että päästäis vielä syksystä taippareihin. Mutta sit pitää kyllä oikeesti jo olla hyvät mahdollisuudet läpästä. Häiriötreeniä. Vannon myös pyhästi käyttäväni treenipäiväkirjaa ja suunnittelevani treenit huolella. Hildan kanssa on leikitty noutoa. Ilman käskysanoja (no okei, se "tule" oli alkuun pakko ottaa mukaan) ja minimaalisilla vaatimuksilla. Tässä erityisesti stressaa että teen virheen ja tää ei olekaan enää kivaa. Nyt pitäis pikku hiljaa alkaa vissiin jotain vaatiakin kun ymmärtää lähteä damin perään ja tuoda sen takaisin + ymmärtää kohtuullisesti sanan "kiitos". Pelottavaa. Ne taipparit ois tähtäimessä molemmilla nuorilla, sanotaan kahden vuoden sisään kun siitä eteen päin on hämärän peitossa että jatkanko mä enää näiden tyttösten ohjaajana. Epävarmaa aikaa tämä nuoruus.

Näyttelyitä varten on Hildan kanssa harjoiteltu. Odessaa ei tarvi enää esiintymään opettaa, se hallitsee sen upeasti. Hilda jopa malttaa seistä ja koska se on niin kova ahmatti että se vie multa sormet mennessään, harjotellaan nyt namin tuijottamista. Aivan hullun hommaa hänestä että sillä tavalla pitää paikallaan seistä kun nenän edessä on herkkua. Pysyy kuitenkin jos hieman pitää kättä kylkeä/mahaa/jalkaa vasten. Liikkeet on asia erikseen. Hilda vaihtoehtoisesti joko hyppii ja riepottaa hihnaa tai tarjoaa seuraamista, oikein tyylikkäällä kontaktilla. No, näyttelyt ei nyt oo se kaikista tärkein. Kunhan suunnilleen osais jottei sitten aivan tappeluks menis kehässä. Varmastikin iän ja kokemuksen myötä tuo esiintyminen paranee jos yhtään samanlainen on kun Odessa. Ainut vaan että ne kehät taitaa kutsua jo tämän vuoden aikana. Kyllä me selvitään, kai.